Petri Honkonen jatkoon 2019

Kun istuin minulle ensimmäisessä Keskustan Keski-Suomen piirihallituksen kokouksessa 2014, nuori Petri Honkonen esittäytyi hallitukselle eurovaaliehdokkaana. Esittelyn jälkeen kuulin kansanedustaja Mauri Pekkarisen sanovan pöytäseurueelleen, että Petri on hyvä ja pääsee vielä pitkälle politiikassa. Kun vuosikymmenet arvostamani konkaripoliitikko sanoo näin, painoin tietenkin nimen korvan taakse.

Onneksemme Petri ei lähtenytkään Brysseliin. Täällä kotimaassa tarvitsemme Petrin kaltaisia, kuuntelevia ja asiapohjalta realistisia päätöksiä tekeviä päättäjiä.

Olen näissäkin eduskuntavaaleissa Petrin tukiryhmässä mukana. Tervetuloa Keskustan teltoille ja tilaisuuksiin. Nykäise rohkeasti hihasta kun nähdään.