Tapasin viikonloppuna toisen puolueen valtuutettuystäväni ja mietimme yhdessä kuntamme valtuuston keskustelukulttuurin ongelmista. Olimme pitkältikin samaa mieltä; Puheiden vihaisuus tai vihattomuus on usein kuulijan omissa korvissa. Totta, että joskus puhe kolahtaa pahasti itseensä tai ainakin hipaisee, mutta niin sen politiikassa pitääkin. Kovasanaisuutta on aina poliittisissa puheissa ollut. Jos sitä ei siedä, pitää harkita onko itse oikeassa tehtävässä. Valtuusto ja lautakunnat eivät ole pumpulikehtoja, joissa teemme kaikkemme että kaikilla olisi kivaa, huolimatta siitä mitä ja miten päätöksiä tehdään.
Kovanahkaisuus on valttia.
Nykyisessä valtuustossamme on 
kovasanaisia poliitikkoja, jotka sanovat asiat suoraan ja henkilökohtaisesti, ihmiseltä ihmiselle. On totta, että valtuutetun pitää käyttäytyä arvonsa mukaisella tavalla. Totta on myös se, että jokaisella valtuutetulla on oikeus omaan mielipiteeseen. Valtuustossamme on myös niitä, jotka yrittävät hiljentää kovasanaiset puhujat. Myös he osaavat olla äänekkäitä, kärkkäitä ja heillä on omat joukkonsa kannustamassa toisiaan. Keskustelut saattavat edetä jopa riidalta kuulostaviksi.
Se, miten kuuntelemme ja miten kriittisesti reagoimme toisten suoraan puheeseen ja palautteeseen, ruokkii eripuraa ja keskustelun kiivastumista.
Jospa tuleva valtuustomme olisi sellainen, jossa jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja omaan tapaan ilmaista mielipiteensä. Eikä kukaan painosta toista olemaan hiljaa, tyytymään sivussa olijan osaansa.
Olkaamme siis kovanahkaisia, rakentavasti kuntalaisten edun mukaisiin päätöksiin pyrkiviä ja annetaan kaikkien tuoda mielipiteensä julki omalla tavallaan. Annetaan asioiden reilusti ja avoimesti riidellä.